Ilmoituksen tiedot
Tallissa on yhteensä viisi karsinaa, kaksi isoa ja kolme normikokoista. Heinille on hyvä jättää yksi karsina, joten talli sopii hyvin neljälle hevoselle tai esimerkiksi lampaille. Tarhoja on kaksi, pienemmässä tarhassa on iso kaksi ovinen ja maapohjainen katos, jonka pinta-ala on noin 35 m2. Tallin varustukseen kuuluu kuution vesisäiliö ja juuri maalattu kylmä satulahuone. Korkeus tallissa on 2,70 m.
Talli sijaitsee Rajamäellä, Vantaalta ajaa tänne vajaa puoli tuntia. Talli on kentätön, joten talli sopii maastoileville. Muutaman kilometrin päästä voi vuokrata 2,4 km autottoman maastoradan ja hyvin varustellun ratsastuskentän. 300m päästä pystyy myös vuokraamaan pienemmän kentän. Hyvinkään hevossairaalaan on tallilta noin 15 minuuttia, joten apu on tarvittaessa hyvin lähellä.
Talli vuokrataan täysin omahoitoisesti ja vuokraajan vastuulle jää juoksevat kulut kuten siirtolava lannoille. Autan mielelläni tallitöissä erillistä maksua vastaan, mutta elämäntilanteeni vuoksi en tätä voi luvata jatkuvasti. Kerron tästä tarvittaessa henkilökohtaisesti enemmän.
Talli on täysin vapaa väkivallalta, eikä tästä jousteta. Eläimet tulee hoitaa laissa määrätyllä tavalla.
Hinta on neuvoteltavissa.