Ilmoituksen tiedot
Kuvaus pohjalaisista ylioppilaista Turun yliopistossa
Hyväkuntoinen kovakantinen kirja ilman kansilehtiä.
Poistettu kirjastokirja.
Tekijä: Jalmari Finne
Kustantaja: Otava
Painovuosi: 1944 (3. Painos)
Sivumäärä: 300
Nouto Keravalta
tai
Posti:
- 3 euroa normikuoressa kotiin kannettuna.
Osta enemmän kirjoja (2-8) niin saat samalla postimaksulla (6,90)
Elämäkertatietoa
Jalmari Finne:
s. 11.8. 1874 Kangasalalla
k. 3.1. 1938 Helsingissä
Jalmari Finne tunnetaan erityisesti Kiljusen herrasväen elämää kuvaavista suosituista lastenkirjoistaan. Nämä kertomukset erottuvat viihteellisellä otteellaan aikansa muusta lastenkirjallisuudesta. Teksteissä näyttelevät pääosaa realistinen, ilmestymisaikansa nykytodellisuuteen keskittyvä kuvaus ja juoni runsaine tapahtumineen sekä humoristinen tyyli; opettavainen ja kasvattava ote jäävät vähemmälle. Kirjat ja varsinkin niiden yhteiskuntasatiiri puhuttelivat myös aikuisia lukijoita. Lastenkirjailijan uran lisäksi Finne toimi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä monilla muillakin aloilla, mm. tehden tärkeää pohjatyötä Suomen asutushistorian kartoittamiseksi ja kehittäen suomalaista teatteria. Myös kirjailijana Finne oli tuottelias ja monipuolinen, vaikkakin tuotanto on epätasainen. Hän kirjoitti aikuisille lukijoille romaaneja, novelleja, näytelmiä ja esseitä. Merkittävimpiä Finnen teoksia Kiljusen herrasväki-kirjojen ja -näytelmän ohella ovat historiallinen romaani Ylioppilaita (1909), kansannäytelmä Pitkäjärveläiset (1923) sekä psykologisen oivaltava salapoliisiromaani Verinen lyhty (1928).
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3210/
- - -
ylioppilas 1894
kielten opintoja Helsingin yliopistossa
Suomalaisen teatterin (nyk. Kansallisteatteri) ohjaaja 1896-1903
Kansallisteatterin vt. johta-ja 1903-1904
Viipurilaisen maaseututeatterin johta-ja 1904-1907, 1913-1914