Maatilan tilakeskus

Soini
eilen 00:47
Tyyppi: Halutaan vuokrata
Ilmoittaja: omaatila
Käyttäjä toukokuusta 2023

Ilmoituksen tiedot

Etsitään vuokralle maatilan pihapiiri jossa navetta Eläinten pitoon ja autotalli nuorille isännille mopojen ja autojen korjaamiseen. Peltoa laitumeksi ja puutarhan laittoon. Hae sinä peltotuet ja me ostamme heinää ja viljaa kotieläimille sekä nuoret isännän alut mielellään auttavat myös peltotöissä. Olemme raitis lapsiperhe jossa isommat pojat hallitsevat jo traktorilla ajon ja peltotöiden tekoa. Pidämme viljelystä ja harrastamme omavaraistaloutta. Etsimme paikkaa jossa voimme kasvattaa ruokamme, ja pojat pääsisi peltotöitä tekemään. Ihanne olisi että vuora-ajan jälkeen meillä olisi mahdollista ostaa maatila omaksi. Emme odota nykyajan luksus asuntoa, perinteinen maalaistalo sopii oikein hyvin meille kunhan tupaan tulee vähintään sähköt ja ulkoa löytyy sauna jos ei pesutiloja ole sisällä. Tykkäämme tehdä polttopuita joten puulla lämpenevä talo ja metsä josta niitä voi kerätä olisi oikein haavepaikka.
Pientila (peltoa alle 20ha ja vähän metsää) saisi sijaita Etelä-pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-pohjanmaalla tai Pirkanmaalla. Muutkaan paikkakunnat eivät ole pois suljettu jos unelmien paikka löytyy.
Laita tekstiviesti niin soitan takaisin kun en ole töissä. 0404616768

Talon tiedot

Talotyyppi: Omakotitalo

Samanlaisia ilmoituksia Oikotiellä

Ajoneuvot ja koneet

Asunnot ja tontit

Koti ja asuminen

Vapaa-aika ja harrast...

Elektroniikka

Liiketoiminta ja työp...

Muut

Tori-kaupat