Etsin pienriistan metsästysaluetta Etelä-Suomesta

Vihti, Ojakkala
2 syy 20:12
Tyyppi: Halutaan vuokrata
Ilmoittaja: Markus Lalla
Kaikki ilmoitukset (3)

Ilmoituksen tiedot

Innokas metsästäjä etsiskelee mahdollisuuksien mukaan jokusen kymmenen hehtaarin rauhallista metsä- ja/tai peltotilaa pienriistan metsästysalueeksi Etelä-Suomen alueelta.

Paikallisiin metsästysseuroihin ei vähäisestä maanomistuksestani ja yleisemmin metsästysalueiden pirstaloitumisesta johtuen käytännössä ole asiaa, joten ajattelin kokeilla toiveikkaana onneani myös tätä kautta, josko jollakin ystävällisellä isännän tai emännän sielulla olisi tarjota nuhteettoman taustan omaavalle perheelliselle tietotyöläiselle mahdollisuutta päästä arvostamaan luontoa, mahdollisesti jopa rahallista korvausta vastaan?

Vakaa uskomukseni ainakin on, että jossain on kuvatunkaltaista aluetta jonkun hallussa hyödyntämättä. Saatat jopa asua muulla paikkakunnalla ja arvostaisit, josko joku säännöllisen epäsäännöllisesti katselisi tilustesi perään. Vaikka mikään suuri ja mahtava metsästäjä en olekaan, niin mahdollista saalista voidaan myös toimittaa asianmukaisesti käsiteltynä vaivanpalkaksi.

Olen liikkeellä lähtökohtaisesti yksin, mutta perhe- ja ystäväpiiristä löytyy kiinnostusta metsästysharrastusta kohtaan, mikäli mahdollisuus vaan kohtaisi. Tähtimerkeistä riippuen intoa olisi omien resurssien rajoissa osallistua myös paikalliseen riistanhoitotyöhön. Tilanteen mukaan metsästysvuokrasopimuksestakin voidaan keskustella.

Taikka sitten josko joku ennakkoluuloton metsästysseura kaipailisi uutta jäsentä sitoutumaan iloiseen joukkoonsa, niin tutustutaan

Ajoneuvot ja koneet

Asunnot ja tontit

Koti ja asuminen

Vapaa-aika ja harrast...

Elektroniikka

Liiketoiminta ja työp...

Muut

Tori-kaupat

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Tori kumppaneineen käyttää sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja